Syyslukukausi on alkanut ja koululaisten koulutyöt. Ja tietenkin marmatus siitä kuinka nuoriso ja koululaiset ovat taas laiskempia ja kauheampia kuin koskaan. Aiheen aloitti ensimmäinen tunnistettu eurooppalainen runoilija Hesiodes jo yli kaksi ja puoli vuosituhatta sitten ahkeruutta ylistävässä opetusrunoelmassaan Työ ja päivät. Hesiodes lauloi paheksuvasti uusien sukupolvien moraalisesta rappiosta ja laiskistumisesta ja muisteli mennyttä myyttistä kultaista aikaa, jolloin kaikki ja varsinkin nuoriso oli parempaa. Nykyään ollaan sitten jo aika pohjalla jos 2700 vuotta nuoriso on aina vaan ollut edelliseen verrattuna huonompaa ja laiskempaa.

Jos Hesiodes ja tämän marmatuksen toistajat vuosisadasta toiseen ovat olleet huolissaan siitä, kuinka nuoriso ei enää kunnioita vanhempiaan, niin tänä syksynä on alkanut keskustelu siitä, kuinka vanhemmat eivät enää kunnioita opettajia vaan ovat puolustamassa lapsiaan ja vaatimassa näiden oikeuksien toteutumista.

Keskustelun Helsingin Sanomissa aloitti Turun kaupungin opetusjohdon haastattelu, jossa valitettiin muutenkin ylikuormitettuja opettajia ja rehtoreita piinaavista vanhemmista. Ja vaikka opetusjohto ilmoitti, ettei kukaan kaipaa takaisin vanhaa opettajan ehdotonta auktoriteettia, niin perustava näkemys oli, että opettaja on aina oikeassa ja oppilas ja tätä puolustavat vanhemmat väärässä, koska saavat väärää tietoa tapahtumista lapsiltaan ja opettajan ammatillinen kokemus asiasta on aina oikea ja lasten kokemus väärä.

Mutta vaikka lapset varmasti kertovat konflikteista oman väritetyn versionsa vanhemmilleen, niin näin kyllä tapahtuu myös opettajien osalta ja usein paljastuukin, ettei opettajankaan ammatillinen kertomus vastaakaan lainkaan totuutta eikä edes ole aina niin ammatillinen. Suomen vanhempien liiton edustajat huomauttivatkin mielipidekirjoituksessaan, että opettajienkin olisi aika katsoa peiliin ja koulujärjestelmän rakenteellinen ongelma on siinä, että siitä puolueeton taho, joka voisi välittää ja setviä opettajien ja oppilaiden välisiä konflikteja. Niinpä sekä opettajat että vanhemmat alkavat naurettavasti uhitella lakimiehillä, jos yhteistä ymmärrystä ei löydy.

Vielä synkemmän kuvan opettajien vallasta ja lasten puuttuvista oikeuksista ja avuttomuudesta järjestelmässä antaa turkulainen kirjailija Iida Rauma koulukiusausta käsittelevässä dokumentaarisessa traumafiktiossaan Hävitys. Rauma purkaa siinä koulukiusaustraumaa juuri rakenteellisen ongelman tasolla ja keskiössä on trauma, joka syntyy vääryydestä , jota ei voida ilmaista, koska sitä ei järjestelmässä tunnisteta.

Väite kuulostaa hurjalta sillä eikö koulukiusaamiseen karsiminen ole nyt keskeinen tavoite kouluissa ja juuri Turun yliopistossa kehitetty kiusaamisen vastainen KiVa -toimenpideohjelma otettu käyttöön lähes kaikkialla. Toki siinäkin toimenpiteet keskittyvät juuri kiusattuun ja mahdollisiin yksilöllisiin kiusaajiin näiden henkilökohtaisena ongelmana, ei niinkään kiusaamista tukeviin ja mahdollistaviin valtarakenteisiin eikä varsinkaan opettajiin.

Rauman omassa tapauskertomuksessa juuri opettaja kenties täysin sitä tiedostamattakaan tukee kiusaamisrakennetta ja kaikki kiusaamista mukamas kitkevät hyvää yhteishenkeä luovat toimijat koulukuraattoreihin asti vain pahentavat tilannetta eivätkä edes pysty tunnistamaan kiusaamista tai kiusatun kokemusta. Rauma väittääkin, että kaikesta lapsirakkauden suuresta vakuuttelusta huolimatta yhteiskuntamme valtarakenne on edelleen lapsikielteinen ja näitä sortava. Tosin itse vallankäytön kiusaamisrakenne ei ole ominainen vain kouluille vaan ilmenee myös työpaikoilla ja julkisessa hallinnossa.

Kiusaamisesta ja Rauman kirjasta voi tulla keskustelemaan Hietsun paviljongille tiistaina 30.8 kello 17 kun Iida Rauma saapuu vieraaksi Hietsun paviljongin kirjallisuussalonkiin. Koulukiusaamisen ja lasten kokemuksen hävityksen rinnalla Rauman kirjassa käsitellään myös kaupunkien ja historian hävitystä. Nekään eivät ole ainoastaan turkulaisia aiheita vaan koskettavat edelleen myös Helsinkiä ja Töölöötä, vaikka Hietsun paviljonki meillä saatiinkin kaikesta kiusanteosta huolimatta hävitykseltä pelastettua.

Markku Koivusalo

Töölön kaupunginosat – Töölö ry:n pj.