Huoneistohotellille suunnitellut rakennustyöt kaivuineen, maansiirtoineen ja erityisen tiheine maalämpöverkkoineen uhkaavat nyt laittaa Taivalsaaren alueen maaperässä olevat myrkyt liikkeeseen ja aiheuttaa alueella vakavan ympäristö- ja terveysriskin.

Ennen kaikkea alueelta laajasti löydetyn asbestin pitäisi herättää huolta kaikissa alueen lähiasukkaissa, käyttäjissä ja toimijoissa. Asbesti ei nimittäin pysähdy työmaa-aitaan, vaan pölyn mukana se kulkeutuu naapurikiinteistöihin, puistoihin, rannoille ja jopa sisätiloihin. Asbestia on todettu suunnitellun hotellin alueelta kuudesta yhdeksästä otetusta näytteestä.

Kaupunkia asia ei näytä huolestuttavan. Se on lupautunut puhdistamaan alueen maaperän kustannuksista välittämättä saksalaisen huoneistohotellin tarpeisiin, mutta onko maaperän saasteisiin ja etenkin asbestiin leviämiseen ympäristöön suhtauduttu riittävällä vakavuudella? Ei ole.

Helsingin kaupungin ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö Katariina Serenius on nimittäin 28.11. 2025 hyväksynyt Taivalsaaren pilaantuneen maaperän (PIMA) käsittelyn ilman ympäristölupaa.

Päätös on tehty pelkällä ilmoitusmenettelyllä, jota käytetään lähtökohtaisesti rajattuihin, vähäriskisiin kohteisiin. Taivalsaaren kohdalla kyse ei ole todellakaan vähäisestä toimenpiteestä, vaan laajasta ja monimutkaisesta hankkeesta, jossa maaperä on todistetusti saastunut asbestilla, raskasmetalleilla, PAH-yhdisteillä ja teollisuusjätteillä paikoin vaarallisen jätteen raja-arvot ylittävinä pitoisuuksina.

Tämän takia Töölön kaupunginosat – Töölö ry on yhdessä Vesiluonnon puolesta ry:n kanssa tehnyt 7.1.2026 valituksen kaupungin PIMA päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen vaatien muun muassa, että PIMA ilmoitus todetaan riittämättömäksi menettelyksi ja toimille määrätään erilliset ympäristölupakäsittelyt.

Torjutaanko asbestipölyä vain vesiletkulla?

 On yleisesti tiedetty, että Taivalsaaren maaperä on saastunut, sillä siellä on ollut 1800-luvun lopusta lähtien pienteollisuutta ja maantäyttöön on käytetty jätteitä. Siksi aluetta ei ole pidetty hyvänä paikkana suorittaa suuria kaivauksia tai maansiirtotöitä, joita nyt paikalle suunniteltu hotelli vaatii.

 Mutta uutta on, että alueelta löytyy myös runsaasti asbestia, joka leviää pölynä helposti pitemmällekin lähiympäristöön, kun maata aletaan kunnolla kaivamaan ja myllertämään.

 Kaupunki on omassa PIMA ilmoituksessaan ulkoistanut asbestin käsittelyn työsuojeluviranomaiselle, ikään kuin kyse olisi vain työntekijöiden turvallisuudesta. Ympäristövaikutuksia, kuten asbestin leviämistä ilmaan, vesiin, sedimentteihin ja naapuristoon, ei ole siinä arvioitu lainkaan. Yksikin asbestikuitu voi sisäilman ohjearvojen mukaan ylittää puuttumisrajan.

 Huoneistohotellin rakennuslupapahakemuksessa kaivuu-, rakennus- ja purkujätteen käsittelystä selvityksen tehnyt arkkitehti Ville Hara esittää, että ”kaivuun pölyävyyttä voidaan vähentää kastelemalla maa-ainesta vesiletkulla”.

 Asiaan on siis varauduttu, kun asbestimaata kastellaan vesiletkulla.

Ilmoitusmenettely ei ole riittävä

Ympäristönsuojelulain mukaan ilmoitusmenettely soveltuu tilanteisiin, joissa ympäristöriskit ovat rajallisia ja hallittavissa. Taivalsaaren tapauksessa puhutaan kuitenkin laajoista maankaivuista, asbestia sisältävien maa-ainesten käsittelystä, saastuneiden vesien johtamisesta ja kallioperään porattavista kuudestakymmenestä energiakaivoista (huoneistohotellin maalämpökaivot); pölyämisestä, melusta ja jätevirroista tiiviisti asutun alueen ja yleisen uimarannan sekä suositun lenkkipolun välittömässä läheisyydessä.

Kyseessä on kokonaisuus, jonka ympäristövaikutukset koskettavat hengitysilmaa, pinta- ja pohjavesiä sekä merialuetta. Tästä huolimatta vaikutuksia ei ole arvioitu kokonaisuutena, vaan hanke on pilkottu osiin: yksi päätös koskee pilaantunutta maata, toinen porauksia, kolmas rakentamista. Näin pilkottuna yksittäisten lupamenettelyjen ei tarvitse ottaa vastuuta kokonaisvaikutuksista.

Pukki kaalimaan vartijana

 Tapaus paljastaa myös rakenteellisen ongelman: Helsingin kaupunki on yhtä aikaa hankkeen toteuttaja, maanomistaja ja valvova viranomainen. Kaupungilla on hankkeessa omia intressejä, mutta samalla sen omien virkamiesten pitäisi arvioida riskit puolueettomasti.

Tästä syystä Vaasan hallinto-oikeuteen tehdyssä valituksessa 7.1.2026 vaaditaan että asia siirretään valtakunnalliselle lupaviranomaiselle, jolla ei ole sidoksia hankkeeseen. Tämä vaatimus kertoo luottamuspulasta, joka syntyy siitä, että kaupunki valvoo itseään tilanteessa, jossa miljoonaluokan huoneistohotellihanketta ajetaan vahvasti eteenpäin sen asemakaavan vastaisuudesta huolimatta.

Ympäristölupamenettelyn tarkoitus ei ole hidastaa rakentamista, vaan varmistaa, että ympäristö- ja terveysriskit tunnistetaan ajoissa. Lupaprosessi tunnistaa riippumattomat arviot, kuulemiset ja vaihtoehdot. Jos lupamenettely ohitetaan turvamekanismit katoavat. Taivalsaaren tapauksessa hanke etenee, vaikka selvitykset ympäristövaikutuksista puuttuvat: Ei ole arvioitu vesistövaikutuksia, ei ole tutkittu PFAS-yhdisteiden esiintymistä, ei ole selvitetty kaikkia teollisia jätteitä, ei ole kerrottu minne vaaralliset jätteet viedään, ei ole arvioitu yhteisvaikutuksia.

Kyse ei ole edes yksittäisestä hotellihankkeesta. Kyse on periaatteesta: noudattaako kaupunki samoja sääntöjä kuin se vaatii muilta? Jos yksityinen toimija yrittäisi käsitellä asbestipitoista maata ilman ympäristölupaa, viranomainen puuttuisi asiaan. Mutta kun tekijänä on kaupunki itse, niin säännöistä voidaan hyvin joustaa, vaikka sitten kaupunkilaisten terveyden ja ympäristön pilaantumisen riskillä.