Kaupunki valmistelee Kivelän sairaala-alueelle uutta asemakaavaa. Avautuuko alueesta avoin viihtyisä yhteispiha ja keidas Töölöön vai tärvelläänkö se blokkiarkkitehtuuri täydennysrakentamisella ja tuhotaanko historialliset kerrostumat siirtämällä vanhoja hienoja rakennuksia?
Aikaisemmin totesimme, että positiivista asiassa on hienon, mutta nyt pääasiassa suljetun, alueen avaaminen kaupunkilaisille sekä uuden reitin mahdollistaminen alueen läpi Mechelininkadulta Töölön torille, jota Töölön kaupunginosat – Töölö ry yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa on ehdottanut jo aikaisemminkin.
Huolestuttavaa on kuitenkin alueelle suunniteltu täydennysrakentaminen. Töölön alue edustaa jo tiivistä rakentamista, jossa alueen virhepeitto alittaa valmiiksi kaikki suositukset. Lisää tiivistämistä tai täydentämisrakentamista ei varsinkaan Kivelän sairaalan alueelle tarvita.
Nyt kuitenkin kaupunki esittää neljää vaihtoehtoa, jotka kaikki sisältävät massiivista ”tehokasta” täydennysrakentamista alueella. Parakkirakennusten purkamisen lisäksi suunnitellaan senioritalojen purkamista ja vanhojen suojeltujen rakennusten siirtämistä uuden bulkkirakentamisen tieltä.
Vaihtoehtojen laadinnassa ei ole taaskaan millään lailla konsultoitu alueen asukkaita tai kaupunkilaisia vaan heille esitetään nyt vain jo valmisteltuja vaihtoehtoja, joihin voi ottaa kantaa kerroa kantasi palvelussa.
Toivoimme, että tämä loistava alue olisi voitu suunnitella yhdessä kaupunkilaisten kanssa upeaksi yhteiseksi virkistysalueeksi ja pihapuistoksi. Onko tämä vielä mahdollista? Kerro kantasi!
8.12. Kaavapäivystys Töölön kirjastolla
Kaavapäivystys Töölön kirjastolla järjestetään 8.12.2025 klo 15.00-19.00
Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6.
Tarkemmat tiedot tilaisuudesta löytyvät verkosta osoitteesta
https://www.hel.fi/asukastilaisuudet.
Valmisteluaineisto esillä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja kaavan valmisteluaineistoon (ympäristöhistoriallinen selvitys, ympäristöhistoriallisen selvityksen päivitysinventointi ja herkkyystarkastelu, rakennushistorialliset selvitykset, täydennysrakentamisen määrää havainnollistavia luonnoksia) voi tutustua 28.11.2025–18.12.2025 seuraavissa paikoissa:
– verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat
– Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6. Avoinna ma-to klo 8-20, pe klo 8-
18, la klo 10-16 ja su klo 12-18.
Aineistosta voi esittää mielipiteitä
Mielipiteet aineistosta pyydetään esittämään viimeistään 18.12.2025.
Kirjalliset mielipiteet tulee esittää
– sähköpostitse osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi tai
– postitse osoitteeseen Helsingin kaupunki, Kirjaamo, PL 10, 00099
HELSINGIN KAUPUNKI, (käyntiosoite: Kaupungintalo,
Pohjoisesplanadi 11–13, puhelinnumero: 09 310 13700).
Mielipiteet voi esittää myös suoraan suunnittelijalle. Tapaamisaika tulee sopia
etukäteen.
Suunnitteluun liittyvää aineistoa päivitetään Helsingin karttapalveluun
https://kartta.hel.fi/suunnitelmat.
Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu palvelee puhelimitse numerossa
09 310 22111 ja verkossa https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/asiakaspalvelu.
Lisätiedot
Santeri Nuotio, arkkitehti, puhelin: 09 310 76696
santeri.nuotio(a)hel.fi
Sinikka Lahti, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37478
sinikka.lahti(a)hel.fi
Kaupungin esittämät suunnittelun tavoitteet ja alue
Kivelän alue kehittyy selkeämmin osaksi sitä ympäröivää kantakaupunkia nykyisten sairaalatoimintojen muuttaessa suurelta osin uusiin sijainteihin. Alueen rakennuksille mahdollistetaan asemakaavalla uusia käyttötarkoituksia ja aluetta tiivistetään täydennysrakentamalla huomioiden alueen ominaispiirteet. Alueen jo nykyisin suurelta osin suojeltu rakennuskanta suojellaan myös jatkossa ja suojelumääräyksiä päivitetään. Muurein ympäröidystä alueesta suunnitellaan kaupunkilaisille saavutettavampi, ja alueelle avataan uusia reittejä. Suurten puistojen ympäröimän suurkorttelin sisällä pyritään säilyttämään nykyisiä alueen sisäisiä viheralueita hyödyntävä viheryhteys.
Kivelän sairaala-alue sijaitsee Taka-Töölön kaupunginosassa. Sairaala-alue muodostaa suurkorttelin, jota rajaavat Mechelininkatu, Pohjoinen Hesperiankatu, Välskärinkatu ja Sibeliuksenkatu. Aluetta ympäröivät laajat puistoalueet: Sibeliuksenpuisto, Topeliuksenpuisto ja Hesperianesplanadi.
Tämän lisäksi Kivelä sijaitsee lähellä Hietaniemen laajaa virkistysaluetta. Kivelän läheisyydessä sijaitseva Töölöntori on Taka-Töölön tärkein julkinen aukiotila, jonka yhteydessä sijaitsee runsaasti ravintoloita ja kahviloita. Töölöntorin kautta kulkee useita julkisen liikenteen reittejä, ja torilla on varaukset sekä Pisara-radan, että ns. Töölön metron asemille.
Asemakaavan tavoitteena on lisätä kantakaupungin asukasmäärää hyvin joukkoliikenteellä saavutettavalla alueella sekä eheyttää yhdyskuntarakennetta täydennysrakentamalla.
Suunnittelussa huomioidaan Kivelän rakennus- ja kulttuurihistorialliset arvot sekä pyritään luomaan aiemmin suljetusta sairaala-alueesta avoin ja viihtyisä osa ympäröivää kaupunkirakennetta.
Osa Kivelän rakennuksista säilyy kaupungin palvelukäytössä, ja julkisten palveluiden määrä tarkentuu suunnittelun edetessä. Alueella säilyvät sote-palvelut
pyritään keskittämään Välskärinkadun varteen joko Hesperian sairaalan tai Kivelän sairaalan rakennuksiin.
Alueelle tutkitaan myös kantakaupungin sote-palveluiden seniorikeskuksen sijoittamista uudisrakennukseen joko Hesperian sairaalan yhteyteen tai Välskärinkadun nykyisen senioritalon sijainnille.
Alueen täydennysrakentamisen mahdollistamiseksi tutkitaan kahden Mechelininkadun varteen sijoittuvan hirsirakennuksen siirtoa kaava-alueen sisällä, ja alueella sijaitsevat tilapäiset sairaalaparakit (3kpl) puretaan.
Uudisrakentaminen sovitetaan osaksi alueen arvokasta rakennuskantaa ja sen tavoitteena on alueen omaleimaisuuden säilymisen lisäksi vahvistaa Kivelän liittymistä luontevaksi osaksi Töölön kaupunkirakennetta.
Tavoitteena on luoda uusia helposti hahmotettavia reittejä Kivelään ja sen sisällä.
Alueen sisäinen reitistö suunnitellaan pääosin jalankululle ja pyöräilylle, ja autoliikenne ohjataan ympäröiville kaduille. Keskeiseksi yhteystarpeeksi on tunnistettu Töölöntorin ja Mechelininkadun välinen itä länsisuuntainen yhteys, jonka toteuttaminen saattaa edellyttää Välskärinkadun nykyisen senioritalon
osittaista purkamista. Senioritaloon mahdollisesti kohdistuvien muutostoimenpiteiden ajoittamisessa tulee huomioida nykyiset asukkaat ja rakennuksen peruskorjausajankohta.
Alueen liikennesuunnittelussa tavoitteena on kestävien kulkumuotojen (jalankulku, pyöräily ja joukkoliikenne) painottaminen.
Liikennesuunnittelussa tavoitellaan korttelin sisäisen ajoneuvoliikenteen rajoittamista vain pakolliseen huoltoja pelastusliikenteeseen, ja korttelin sisäisen maanpäällisen pysäköinnin poistamista.
Lähtökohtana on koko aluetta palvelevan maanalaisen pysäköintilaitoksen ja väestönsuojan toteuttaminen. Laitoksen paikkamäärä tarkentuu suunnittelun edetessä.





















