On näet niin, Sokrates, että kun ihmistä hipoo lopun ajatus, hän alkaa pelätä ja huolehtia asioista joista ei ennen ole välittänyt […] Ja hän näkee kaiken tämän yhä selvempänä edessään, vanhuudenheikkouttaan tai koska hän on jo lähempänä tuonpuoleista. Hän on täynnä epäilyksiä ja kauhua, hän tutkii ja tarkastelee, onko tehnyt jollekulle vääryyttä. Jos hän löytää elämästään monia vääryyksiä, hän säpsähtää unestaan vähän väliä hereille niin kuin lapset ja elää kauhistuksen ja pahojen aavistusten vallassa. Sillä taas, jolla ei ole mitään vääryyttä tunnollaan, on aina luonaan suloinen toivo, hyvä vanhuuden hoiva.

Ei pahinta on sitten kun ei enää usko eikä toivo, mutta rakastaa yhä

Kannan juomauhreja ja rintojani lyön, käsin hakkaan / Posket punoittavat terävien kynsien raapimista tuoreista verinaarmuista /Läpi elämäni tuskanhuudot / Sydäntäni ruokkivat / Vaatteeni pellavaiset säikeet suru / Hävittää riekaleiksi / Ja poven poimut puvun rinnuksissa / Sileiksi lyö iloton tuska.

Kurkkuuni on kaadettu uurnakaupalla tuhkaa. Olen niellyt hiekkaa, lasia, sementtiä, olen niellyt kumia, lyijyä, painolastia, olen niellyt aikakapselin, marsalkan lantin […] Oksennan kaiken pakkosyötetyn, oksennan pakottamisen katkeran liemen, vitsat, ruoskat, vihan, oksennan viime vuosisadan, niin että käännyn ympäri, sisäpuoli ulos, katsokaa kaikki, samaa meissä kaikissa on, mustunut sisus makaa lattialla vyyhtenä.

Kun ravitseva maa saa juoda liikaa verta / Niin koston hurme hyytyy, paakkuuntuu / Kaamea raivo saastuttaa syyllisen / Tauti sikiää hänen sisällään

Mehu hyrisee meissä, se on vahvempaa kuin veri

Mutta se pukki, jonka arpa määrää Asaselille, jätettäköön seisomaan elävänä Herran eteen. Sovitettavat synnit pantakoon sen kannettaviksi. Sitten se ajettakoon Asaselin luo autiomaahan

Kun sanotaan syy, se tarkoittaa, että on löydetty joku, jolle annetaan kannettavaksi karu, kulmikkainen, rautainen ies. Hän on syypää. Syypään niskaan pannaan ies ilman pehmittelyjä tai lieventäviä asianhaaroja. Sellaisia ei ole! Ja syynpään on anottava virhettä anteeksi eri instansseista. Anteeksiantoa ei tule. Perusasetus on, että virhettä ei saisi tapahtua. Sitä pitää pelätä. Jos se tapahtuu, sanotaan: piä kippeenäs! Eli pidä kipeänäsi

Sua, onneton, ah, mikä mania iski?
Mikä demoni vinhaa vinhemmin
tuli askelin, armoton, ankara niin,
kävi kimppuun onnesi koiton?

Nyt ei maailmankuvaa eikä kaikkitietävää enää ole. On järjestelyveturi 346. Ja muita vetureita, ja vankivaunuja.

Manan mahdit, te hallita saatte. Hänkin saapuu kyllä, kun täyttyvät aika ja määrä: lainaa ainoastaan, en lahjaa, teiltä nyt pyydän […] Hiljaisuuden halki he nousevat viettoa jyrkkää polkua keskellä yön hämäryyden ja sankkojen usvain. Melkein saavuttaneet olivat he jo maan yläpinnan, kun peläten hänen jäävän ja tahtoen puolison nähdä lempijä katsoi taakse

Minä käännyn katsomaan, tietenkin käännyn, ei se ole uhmaa, se on kirjoitettu meihin, siksi me olemme ihmisiä, että tahdomme tietää, katseemme seuraa uteliaana liikettä, niin meidän soluihimme on kirjoitettu.