Suurin osa etenkin Etu-Töölön taloista on rakennettu 1920-luvulla, ja talot viettävät tällä vuosikymmenellä 100-vuotisjuhliaan. Näin esimerkiksi kuuluisan Sonckin korttelin ensimmäinen talo Runeberginkatu 30, joka valmistui lokakuussa 2026.

TALOYHTIÖ juhlisti 100-vuotisjuhliaan Maarit Paukun, Jyri ja Aija Lehtosen ja Suvi Honkasen kokoamalla ja toimittamalla juhlakirjalla Sonckin korttelin ensimmäinen talo, jossa talon historian lisäksi valotetaan myös laajemmin alueen rakentamista ja muutoksia. Pekka Korvenmaa kirjoittaa myös Sonckin muusta toiminnasta ja Jari Perttilä jälleen monia puhuttelevasta raitiovaunuliikenteen historiasta alueella.

ITSELLÄNIKIN oli kunnia osallistua pienellä panoksella tähän hienoon projektiin avaamalla oman sukuni arkistoja.

Isoäitini opettajaperhe oli ensimmäinen tähän ”opettajien” taloon 1926 muuttanut perhe ja isoäitini isä Jooseppi Niemelä talon perustajajäsen, joka asui talossa kuolemaansa asti.

Isoäitinikään ei kovin kauaksi vanhempiensa kodista päätynyt vaan asui oman elämänsä Sonckin korttelia Museokadulla vastapäätä olevassa korttelissa As Oy Mechelinin talossa, joka täyttää 100-vuotta kahden vuoden päästä.

NÄMÄ ennen niin sanottua elinkaariajattelua rakennetut Töölön 100-vuotiaat talot ovat kestäneet paremmin aikaansa sekä esteettisesti, toiminnallisesti, että rakenteellisesti kun monet uudemmat talot.

Niiden elinkaarelle ei näytä olevan loppua kunhan vain niitä pidetään kunnossa eikä niiden kestäviä perustoja pilata tai mennä tuhomaan laadultaan huonommilla materiaaleilla.

Toki jatkuvassa arkisessa asuinkäytössä olevat talot ovat tarvinneet aina välillä päivitystä. Sadan vuoden aikana puuhellat ovat vaihtuneet kaasun kautta sähköliesiksi, kylpy- ja pesutiloja on jouduttu uusimaan ja monia muitakin uudistuksia tekemään.

Ikävä uudistus oli, että harmittavan suureen osaan taloista vaihdettiin 1970-luvulla vanhojen vankkojen puupeiliovien tilalle kolisevat ja esteettisesti taloihin sopimattomat tammiviiluiset laakaovet.

Onneksi asenteet ovat tästä hieman muuttuneet ja vanhoja laadultaankin parempia 100-vuotiaiden talojen materiaaleja vaalitaan nyt yleensä paremmin.

RUNEBERGINKATU 30:n juhlakirjasta selviää myös, että kuuluisaa Sonckin korttelia pitäisi ehkä kutsua Elias Paalasen kortteliksi, joka on suurimman osan korttelin taloista piirtänyt.

Sonckin idea oli kyllä koko korttelin kokoinen hanke, jota varten hän osti tontin kaupungilta, vastasi korttelin pohjakaavasta ja määritteli sen perustavat linjaukset. Mutta Sonck myi vuonna 1925 sekä korttelin tontit että sitä hallinnoivan yhtiönsä arkkitehti Elias Paanaselle, josta tuli varsinainen korttelin rakentamisen pääsuunnittelija.

Korttelin jo ikoniseksi julistettu uusklassinen julkisivukokonaisuus ei siis ole varsinaisesti Sonckin vaikka Sonck olikin asettanut sille yhtenäisyyden ehtoja. Sonckin oma varhaisempi luonnos julkisivuksi on enemmän Jugend henkinen. Tosin jo varhaisissa Sonckin luonnoksissa oli keskeistä idea isosta yhtenäisestä ja avoimesta sisäpihasta, joka toimisi eräänlaisena korttelin sisäisenä puistona ja jonne ei siis tulisi missään nimessä laittaa mitään pieniäkään lisärakennuksia.

SONCK oli myös intohimoinen kaavoituksen taiteellinen uudistaja. Vaikutteet tulivat itävaltalaisen Camillo Sitten teoksesta Kaupunkirakentamisen taiteelliset säännöt (1889) ja idea oli korvata myös kaavoituksessa maanmittausinsinöörien yksitotiset kauneusarvoista ja luonnonmuodostumista vähät välittävät kaiken tasoittavat ruutukaavat kokonaisvaltaisella kaupunkitaiteella.

Tosin Sonckin korttelin sisäpiharatkaisuun ja myös muihin laajoihin vehreisiin korttelipihoihin Helsingissä vaikutti myös Ebenezer Howardin kuuluisat ajatukset vihreästä puutarhakaupungista.

Kuvaava nykytilanteen osalta on, että Helsingin kaupunkisuunnittelun asiantuntijaksi julistautunut tietojenkäsittelytieteen maisteri Otso Kivekäs hyökkää omassa Vihreä kaupunki (2025) pamfletissaan tuota vanhaa vihreän puutarhakaupungin ideaa vastaan. Kivekäs tosin sekoittaa puutarhakaupungin varsinaisen isän Ebenezer Howardin täysin erilaiseen kaupunkiteoreetikkoon eli Lewis Mumfordiin, sillä kaupunkisuunnittelun asiantuntijalta ei näemmä enää odoteta vähäistäkään arkkitehtuurin tai kaupunkisuunnittelun historian tuntemusta, taidehistoriasta puhumattakaan. Keskeistä vaikuttaa olevan ainoastaan liikenneratkaisut ja vastakkainasettelu autojen ja pyöräilijöiden välillä.

Kivekkään Pamfletista puuttuvat kaikki esteettiset arvot ja lähtökohtana tietojenkäsittelijätieteilijällä on kaupungin jatkuva kasvu ja mekaanislaskennallinen mahdollisimman monen ihmisen sijoittaminen mahdollisimman pienelle alalle mahdollisimman tiiviissä kaupunkirakenteessa.

Tässä visiossa vihreys säilytetään parhaiten varsinaisen kaupunkirakenteen ulkopuolella, mikä on tietenkin täysin vastakkainen Howardin periaatteille vihreästä viihtyvyydestä.

Tuntuukin, että Maarit Paukun teoksessa lainaamat nuoren Lars Sonckin sanat vuodelta 1898 vaikuttavat jälleen ajankohtaisilta: ”Pääkaupungissamme syyllistytään kaikenlaisiin järjettömyyksiin – ei ainoastaan kaupungin kaavoituksessa vaan myös sen rakentamisessa. Kaikki menee täydestä kaupunkiyleisöön, jonka turtunut mieli ei enää ymmärrä vaatia oikeuksiaan viihtyisään ympäristöön edes silloin, kun se voitaisiin saavuttaa ilman suurempia taloudellisia satsauksia.”

Markku Koivusalo

Kirjoittaja on Töölön kaupunginosat – Töölö ry:n hallituksen puheenjohtaja.