Elämme outoja ideologisia aikoja. Koko ikäni pyöräilleenä kannatan pyöräilyn lisäämistä. Pyöräilen päivittäin sillä pyörä on kaupungissa paras ja saasteettomin liikkumaväline, vaikka Suomen ilmasto tekee pyöräilystä marraskuusta lähtien haastavaa. Nyt minua syytetään pyöräilyn vastustamisesta ja demonisoimisesta. Aiemmin olin ”fillarikommunisti”, nyt pyöräilyä vihaava ”kaappipersu” ja somekeskustelun nykytason mukaisesti myös ”nilkki” ja ”kusipää” autoilun asialla.

Miksi ihmeessä näin?

VASTUSTAN Humalahden kallioiden merenranta-alueen pilaamista rakentamalla meren päälle maisemaa ja luontoa tuhoava betonisilta, kun baana voitaisiin linjata kulkemaan Paciuksenkadun kautta. Luontoa ja maisemaa säästävämmän linjauksen puolustus nähdään nyt pyöräilyn demonisointina. En siis ole aito pyöräilyn kannattaja, jolle mahdollisimman nopea, leveä ja tasainen pyöräbaana, ns. ”laadukas pyörätie” kaikkialle on ehdoton päämäärä. Tavoite, joka pyhittää kaikkien muiden arvojen ohittamisen, jopa niiden luonto- ja ilmastoarvojen, joita pyöräilyn piti tukea.

VALTIO-OPPINEELLE absurdilta tuntuva logiikka on tuttu. Se on malliesimerkki politiikan teoreetikko Hannah Arendtin analysoimasta jäykästä ideologisesta logiikasta. Olemassa olevalla todellisuudella ja moninaisuudella ei ole väliä, vaan todellisuus pitää muokata tulevaisuuden nimissä yhdestä premissistä johdetun rautaisen logiikan mukaisesti. Ja kaikki sen tiellä oleva pyyhittävä taantumuksellisena pois.

Päämäärä ideologiassa voi olla hyvä ja lähtökohta perusteltu. Mutta kun asiaa ajetaan yksiulotteisen ideologisesti, on tuloksena pseudotieteellisesti perusteltu logiikka, joka kääntyy lopulta jopa omia alkuperäisiä tarkoituksiaan vastaan. Luontoa säästävästä pyöräilystä tulee luonnon tuhoamisen oikeuttaja.

Arendtin mukaan tämä yleinen ideologinen logiikka sai totalitaristisen muodon natsismissa ja stalinismissa. Saksan kansan pelastaminen vei lopulta koko Saksan perikatoon. Työn orjien vapauttaminen rakensi pakkotyön valtavan vankilan. Huolestuttavasti liberalismin kriisissä näitäkin ideologioita herätetään taas henkiin Saksassakin.

PYÖRÄILYIDEOLOGIA ei toki ole totalitaristinen eikä betonisillan rakentamista voi verrata totalitarismin tuhoihin. Silti myös kaupunkipolitiikan keskusteluissa kaikuu nyt yksiulotteinen ideologinen logiikka, joka näkee meidät luonto- ja maisema-arvoja kunnioittavat pyöräilijät itse pyöräilyn vihollisina ja rakentelee innoissaan viholliskuvia salaa autoilua kannattavista vääristä pyöräilijöistä.

Päämääränä meribaanassa on hyvä ajatus pyöräilyn lisäämisestä ja premissinä oikea, joskin triviaali huomio, että paremmat pyörätiet yleensä lisäävät pyöräilyä. Mutta kun tästä yleisestä tutkimustuloksesta johdetaan täysin virheellisesti konkreettinen väite, että näin ollen juuri baanan linjaus 500 metrin matkalla meren päältä lisäisi niin merkittävästi pyöräilyä verrattuna mäen sisältävään toiseen linjaukseen, että kaikki luonto- ja maisematuhot voidaan hyväksyä, ollaan ideologisen pseudotieteellisen argumentaation logiikassa. Tutkimuksia tai luontoselvityksiä linjauksista ei tarvita, koska pseudologiikka katsoo yleisen tutkimuksen tukevan tasaista pyörätietä kaikkialla mistään muusta piittaamatta.

TULEVAISUUTEEN vetoavan ideologisen logiikan ei myöskään tarvitse välittää nykyisistä alueen käyttäjistä, ei varsinkaan meren elävistä tai linnustosta, mutta ei edes pyöräilijöistä, joista useat myös vastustavat meribaanaa. Meribaanaa kun ei tehdä vastaamaan kysyntää vaan luomaan sitä. Sitä tehdään mahdollisille uusille alueen käyttäjille ja kuvitteellisille pyöräilijöille, joita ei ole vielä olemassakaan, mutta jotka tämä ideologia lupaa luoda. Kunhan vaan valitaan aina täysin tasainen laadukas pyörätie, jossa ei voi olla yhtään poikkeusta baanan korkeuserot määrittävästä ohjeistosta.

Niinpä paikan henki, sen luonto, ihmiset, maisemat, käyttäjät, historialliset kerrokset, voidaan surutta jyrätä kuviteltujen uusien pyöräilijöiden nopean ja tasaisen läpiajoreitin alle. Me paikalliset betonisillan vastustajat, alkuasukas-nimbyt, olemme vain edistyksen vastainen konservatiivinen heimo ja kenties kohta jo tunnustamme vapaaehtoisesti näytösoikeudenkäynneissä, kuinka taantumuksellisessa kulttuurin- ja luonnonsuojelussamme olemme pettäneet pyöräilyn jalon aatteen.

Markku Koivusalo

Kirjoittaja on pyöräilevä valtio-opin dosentti

Kolumni Töölöläisessä 8.9.2024