Mare nostrum oli Rooman sotilasvallan nimitys hallitsemalleen Välimerelle, Eurooppalaisen kulttuurin alkulähteelle. Meidän meremme, eräänlainen Pohjois-Euroopan oma sisämeri, on Hietsun hiekkarannalta töölöläisille avautuva Itämeri. Tuo Kattegatin salmen sulkema ekologisesti hauraus murtovesiallas on yhdistänyt ja erottanut pohjolan asukkaita ja sen kautta on käyty kauppaa, sodittu ja levitetty eri kulttuureita aina viikinkiajoista lähtien.

TOUKOKUUN 11. Hietsussa oli sodan ja kaupan sijaan vuorossa kulttuurinen kohtaaminen, kun Itämeri-ilmiö tapahtumassa paviljongille saapuivat nuoret virolaistaiteilijat pianisti Kirke Karja ja tanssija Keithy Kuuspu sekä kokeellinen ruotsalaissäveltäjä Ida Lundén esiintymään yhdessä Paviljongin muusikoiden kanssa. Upea esitys on edelleen katsottavissa Paviljongin kanavalla YouTubessa.

Esityksen jälkeen istuimme taiteilijoiden kanssa illallistamassa miettien ympärillämme taas muuttuvaa maailmaa ja todeten, että olimme kerran kaikki Itämerta hallinneen Ruotsin käskyvallan alaisia, kunnes mahtava sotilasvalta hajosi meren ympärillä käydyssä Suuressa Pohjan sodassa.

Toukokuun 11. olikin myös päivä, jolloin Gustaf Armfelt poltti vuonna 1713 koko Helsingin maan tasalle ennen kuin venäläiset miehittivät kaupungin. Noustessaan maihin samana päivänä Katajanokalla Pietari Suurella oli vastassaan vain palava rauniokasa.

Itämeri, Mare Orientale, oli ollut lännestä katsoen reitti itään, Pietarille se oli reitti länteen. Pietarin johdolla Ruotsin suurvallan aikana Itämereltä kokonaan pois suljettu Venäjä teki sinne paluun ja Gustav Armfeltin pojanpojat olivat jo juonimassa Venäjän kanssa Suomelle erillistä asemaa Ruotsista. Suomen lahden pohjukkaan, Puškinin Vaskiratsastaja-runon sanoin maille  köyhäin tshuhnien ja uhaksi ruotsalaisten, Pietari rakensi kiusaksi korskan naapurin kuin tyhjästä uuden ikkunan Eurooppaan, kulttuurikaupungin uhmaamaan uhkaa alkuvoimaisinta, rämettä, soita ja Itämeren aaltoja. Siitä tuli pääkaupunki uudelle Venäjän käskyvalalle (Rossijskaja Imperija), jonka alaisuuteen kuuluivat Itämerestä niin Suomen kuin Balttiankin rannat.

VENÄLÄISET taitelijat puuttuivat kuitenkin Hietsun Itämeri-illasta. Keisarillista käskyvaltaa nostalgisoiva Putinin Venäjä ei ole ollut pitkään aikaan suotuisa moniäänisyydelle ja päätynyt valitsemaan kulttuurin ja kaupan sijaan valloituksen väkivaltaisen brutaalin pakkokielen hyökkäämällä Ukrainaan.

Hietsun Itämeri-ilmiötä seuraavana päivänä 12 toukokuuta Suomen valtiojohto virallisti Suomen hakevan Natoon ja myös Ruotsi otti saman suunnan. Noin 300 vuoden jälkeen olemme siis päätymässä taas balttien ja ruotsalaisten kanssa saman sotilasvallan alle, tosin tällä kertaa ei miehityksen vaan yhteisen liittoutuman muodossa ja samaan liittoon kuuluvat nyt Venäjää lukuun ottamatta kaikki Itämeren valtiot. Itämerestä on tullut Natomeri.

Sotilasliiton katsotaan lisäävän Itämeren alueen turvallisuutta, mutta olisi syytä myös muistaa Itämeren itsensä turvaaminen valtioiden aiheuttamaa ekologista uhkaa vastaan. Sopimuksilla ja liittoutumilla on pyritty kahlitsemaan ja rajoittamaan valtioiden ja kansojen toisiaan kohtaan harjoittamaa väkivaltaa ja siksi ranskalaisfilosofi Michel Serres ehdotti jo aikoinaan, että tarvitsisimme myös luonnon kanssa tehdyn luontosopimuksen ideaa kahlitsemaan luontoa kohtaan harjoittamaamme väkivaltaa.

Itämeri ei itsessään tietenkään ole oikeussubjekti tai voi varsinaisia sopimuksia tehdä, mutta Itämeren valtiot ja toimijat voivat liittoutua myös Itämeren oman ekologian puolesta.

Periaatteessa yleissopimus Itämeren suojelusta kyettiinkin tekemään jo edellisen kylmän sodan aikana 1974. Se tuli voimaan 1980 ja sitä on edelleen päivitetty. Sen oma viides artikla sisältää velvoitteen puolustaa Itämerta olemalla johtamatta vaarallisia aineita Itämeren alueelle. Sen toteutumista valvoo suojelukomissio Helcom, jonka sihteeristö pitää majapaikkaa Pietari Suuren 309 vuotta sitten miehittämällä Katajanokalla.

Ja vaikka sopimusta ei ole kovin hyvin noudatettu on Itämeren suojelussa viimeisen 20-vuoden aikana myös tapahtunut selvää edistymistä ja lopulta myös Pietarin kaupungin Itämereen laskevat jätevedet saatu yhteistyöllä virtaamaan vedenpuhdistamojen kautta. Ukrainan sodan jälkeen kaikki Helcom tapaamiset on kuitenkin lykätty ja Itämeren suojelu jäänyt muutenkin Itämeren sotilaallisten uhkien varjoon.

JOS haluamme ettei Natomerestä tule tulevaisuudessa ekologisesti kuollutta merta olisi löydettävät sama halu täyttää luonnonsuojelusopimuksen velvoitteet kuin sotilasliittosopimusten ja saada myös Venäjä tulevaisuudessa takaisin mukaan Itämeren suojeluun.

Markku Koivusalo

Kirjoittaja on Töölön kaupunginosat – Töölö ry:n pj.