Filosofi Hannah Arendt totesi fraasien ja kliseiden suojaavan meitä ajattelua vaativalta todellisuudelta ja ylipäänsä ajattelulta.

Ei siis ihme, että somekeskusteluissa usein hoetaan erilaisia fraaseja todisteena siitä, ettei asiaa tarvitse ajatella tai keskustelun kohteena olevaa todellisuutta huomioida tai siihen tutustua.

Yksi viime aikoina ahkerasti ja erityisesti lähidemokratiaa ja paikallista vaikuttamista koskevassa keskustelussa käytetty fraasi on nimbyily.

Lähes jokaisessa Töölöä koskevassa somekeskustelussa, jossa töölöläiset haluavat vaikuttaa johonkin asuinalueensa tai lähiympäristönsä asiaan, iskee omista älynystyröistään hurmioitunut, asiaan tutustumaton kommentoija, julistamaan kuin suuren apriorisen totuuden löytäneenä, että tuo on ”nimbyilyä”.

KUTEN niin moni hokema nykyään myös NIMBY-termi on anglosaksista alkuperää ja lyhenne lauseesta ”not in my back yard” siis ”ei minun takapihalleni”.

Se ilmaantui keskusteluihin noin viisikymmentä vuotta sitten, ja sillä on sittemmin kuvattu asukkaiden vastustusta jotakin omalle lähiympäristölleen suunniteltua ylhäältä päin annettua kehityshanketta vastaan, on se sitten ollut kaatopaikka, ydinvoimala, päihdehoitola, mielisairaala, moottoritie, ostoskeskus, viihdeareena, lähimetsän tai maiseman tuhoaminen jne.

Ilmiö itsessään on antiikkinen ja paikalliset ovat läpi historian nousseet vastarintaan keskushallinnon kehityssuunnitelmia vastaan.

Asetelma on myös popularisoitu kaikille tutussa sarjakuvassa, jossa pieni gallialainen kylä täynnä perinteisiin tapoihinsa piintyneitä nimbyjä taistelee taikajuoman avulla roomalaisen valloittajan kehityssuunnitelmia ja puunhakkuita vastaan.

Mutta vaikka antikolonialistit ovat nousseet vastustamaan kolonialismia ja Amazonin alkuasukkaat taistelevat sademetsänsä hävittämistä vastaan heitä harvoin kutsutaan nimbyiksi.

EDELLISTEN sijaan NIMBY-termi liitetään ennen kaikkea kaupunkipolitiikkaan ja kaupungin maankäyttöä ja järjestämistä koskeviin konflikteihin.

Termi kantaa mukanaan kahta eri vallan muotoa. Ylhäältä asettuvan vallan näkökulmasta nimbyt ovat este sen tehokkaille suunnitelmille.

Termi on ollut erittäin suosittu kaupunkisuunnittelun parissa, jossa on kirjoitettu oppaita siitä, kuinka selvitä jääräpäisestä nimbyilystä, jota on kuvattu sairautena ja syndroomana. On esitetty, että termi olisi puhtaasti pejoratiivinen (halventava) ja kukaan ei haluaisi tunnustautua nimbyksi.

Mutta on myös tehty NIMBY-oppaita, jossa halventava NIMBY termi on otettu positiiviseen käyttöön ja liitetty lähi- ja ruohonjuuridemokratiaan, paikan henkeen ja paikallisjärkeen vastakohtana teknokraattisille keskusjohtoisille laskelmille tai suuren bisneksen projekteille.

Tästä näkökulmasta nimbyily on liittynyt demokraattisempaan nousevan vallan teoriaan ja nimbyily ei ole enää ollut yksityisten intressien ajamista, vaan kansalaisaktivismia itsenäisten toimijoiden osalta, jotka haluavat itse päättää ja vaikuttaa lähiympäristönsä asioihin.

Tämä on tietenkin ärsyttävää niiden mielestä, jotka ovat tottuneet suunnittelemaan toisten elämää ja negatiivisessa näkemyksessä nimbyistä, nämä ovat huonosti käyttäytyviä alamaisia, jotka vastustavat teknokraattien kaikkien hyväksi tekemiä kehityssuunnitelmia eivätkä vain alistu niihin vaieten kuten suuri hiljainen enemmistö.

SUOMALAISESSA kaupunkisosiologiassakin on nyt vähitellen päästy vanhasta byrokraatin kouluttamisen logiikasta kansalaisaktivismin tunnustamiseen ja huomattu, että nimbyily ei ehkä ole vaan negatiivinen ilmiö vaan itse asiassa liittyy laajempaan demokratian käsitteeseen ja kansalaisvaikuttamiseen.

Mutta jos nimbyilyä haluttaisiin käsitellä neutraalina lähidemokratian käsitteenä olisi huomattava että nimbyilyn yleiskäsitteen alle mahtuu hyvin erilaisia hankkeita, taisteluita ja projekteja.

Loppujen lopuksi, kuten kansalais- ja demokratia-aktivisti Jane Anne Morrisin kirjoitti: ”Jokainen on NIMBY, eikä kukaan halua LULUA (Locally Unwanted Land Use – Paikallisesti epähaluttua maan käyttöä).

Kyse on enemmän siitä, minkälaisesta maan käytöstä on kyse ja kenen tulisi saada päättää siitä. Onko paikallisilla siihen sanavaltaa vai onko parempi että keskushallinnon asiantuntijat päättävät siitä. Mikä ylipäänsä on se asia, jota ei haluta takapihalle?

NEGATIIVISENA kuvana nimbyilystä, on korostettu hankkeita, joissa varakkaat alueet ovat halunneet häätää sosiaaliset ongelmat pois silmistään takapihaltaan ja luoda alueestaan eräänlaisen muusta maailmasta eristetyn rikkaan gheton.

Positiivisena puolena nimbyilystä on taas muistutettu, että suurin osa NIMBY taisteluista ei ole alusta asti koskenut toisten ihmisten eksluusiota vaan erityisesti lähiympäristön ja luonnon suojelua.

Viime aikoina suuret lähidemokratian konfliktit ovat koskeneet erityisesti luontoa. Kaupunkilaiset ovat nousseet puolustamaan lähiluontoa. Tätä vastaan kaupunkisuunnittelussa on ollut vallalla asfalttikaupunkia suosiva liike, jolla on ollut oma erikoinen NIMBY projektinsa.

Tämä liike on halunnut häätää luonnon pois kaupungin takapihoilta. Jos pikkuporvarilliset nimbyt haluavat karkottaa sosiaaliset ongelmat ”lintukodistaan” kehä kolmosen tuolle puolen, asfalttikaupunki nimbyt eivät käsitä, että kaupunki voisi olla myös lintujen koti ja haluavat karkottaa varsinaisen luonnon ja siihen liittyvät haitat ja ongelmat kehä kolmosen tuolle puolen, johon sitä voi sitten mennä erikseen ihailemaan.

Näille luontoa ei kuulu kaupunkiin kuin korkeintaan koristeena betonilaatikkoon istutetun palmun muodossa. Muuten luonto on vaarallista ja häiritsee kaupungissa sujuvaa liikkumista ja toimimista. Kaupunkipuut voisivat olla kivoja, mutta niiden lehtiä pitää lakaista, niiden juuret voivat rikkoa infraa, niistä voi tippua oksa juuri kiillotetun katumaasturin päälle eikä baanaa kiitävä pyöräilijä ehdi väistää satavuotisia kaupunkipuita ja tarvitsee muutenkin itselleen turvallisesti puskilta raivatun näkymäalueen.

KOSKA Töölö on suhteellisen varakas kaupunginosa, on kaikkea sen puistojen ja lähiluonnon puolustamistakin helppo aina syyttää vain pikkuporvallisesta nimbyilystä, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä tällaisen näkökulman kanssa.

Ennemminkin töölöläiselle ”nimbyilylle” on keskeistä se, että Töölössä asuu paljon koulutettuja ja itsekin asiantuntijatoimissa toimivia henkilöitä.

Tämän takia pelkällä oletetulla ”asiantuntija” auktoriteetilla ei töölöläisille voi syöttää todellisuudessa asiaan perehtymättömiä ja huonosti perusteltuja ”kehitysprojekteja”.

Sen sijaan vanha NIMBY-asetelma, jossa tietävä asiantuntija kohtaa tietämättömän paikallisen, kääntyy helposti ympäri kun asiasta paremmin tietävä paikallinen kyseenalaistaa oletetun asiantuntijan tietämättömyyden.

Markku Koivusalo

Kirjoittaja on Töölön kaupunginosat – Töölö ry:n hallituksen puheenjohtaja.