
Kaupungin lausunto, Soulmade Oy:n selitys ja yhdistysten vastaselitys huoneistohotellista
Sen jälkeen kun kaupunki peruutti Soulmade Finland Oy:n huoneistohotellille antamansa ensimmäisen poikkeamaluvan virheellisenä (ks. täältä) ja haki uutta poikkeuslupaa, jonka Richard Manninen sille jälleen myönsi (ks. täältä.)
Yhdistyksemme teki myös tästä uudesta päätöksestä hallintovalituksen yhdessä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen ja lähialueen talonyhtiöiden kanssa (ks. täältä.)
Syksyllä 2024 sekä kaupunki että hakija antoivat vastauksensa valitukseemme.
Kaupungin lausunnon antoi hallintopäällikkö Mikko Ravantti ja Soulmade Oy oli vuorostaan palkannut Henna Luseniuksen Borenius Asianajotoimistosta antamaan Soulmade Oy:n selvityksen asiasta.
Omalta osaltaan valituksen tekijät vastasivat näihin vastineisiin tammikuussa.
Kun valittajat olivat valituksessa esittäneet tarkasti 14 perusteetonta poikkeamaa hankkeessa, kaupunki vuorostaan vastasi näihin suhteellisen ylimalkaisesti vakuuttaen kaiken olevan kunnossa.
Myös hakija pyrki kiertämään itse poikkeamien yksityiskohtaista käsittelyä kirjoittaen vastaukseensa täysin juridisen asian vierestä erilaista hotellin markkinointimateriaalia ”ihmisen fyysiset, henkiset, emotionaaliset, sosiaaliset ja älylliset tarpeet” huomioivasta hotellielämyksestä ja ”hyvästä ruuasta sekä juomasta”.
Emme mene tässä annettujen selitysten ja vastaselitysten yksityiskohtiin, joihin halukkaat voivat tutustua alla olevista linkeistä, mutta nostamme tähän esille muutaman mielenkiintoisen huomion.
Muutamia huomioita kaupungin ja Soulmade Oyn selityksistä
Varsinaiset huomautukset yllä linkissä olevassa vastaselityksessä.
Edelleen puuttuva huonetilaohjelma
Huomioitavaa on ettei hakija ole edelleenkään suostunut toimittamaan huoneistohotellin huonetilaohjelmaa eikä kaupunki ole edelleenkään vaatinut sitä. Tästä huoneisto-ohjelmasta voitaisiin helposti tarkistaa pitääkö kaavassa vaadittu kylpylä- (35 %) ja hotellitoimintojen (65%) suhde paikkansa.
Piirustusten suhteen se ei nimittäin näytä pitävän paikkansa ja sen sijaan, että hakija toimittaisi kunnollisen huonetilaohjelman, jossa olisi eritelty tilojen kerrosalat ja käyttötarkoitukset, hakija ainoastaan väittää kiven kovaa sen pitävän paikkansa ja kaupunki ei halua tarkistaa asiaa vaan vetoa siihen, että hakija on itse esittänyt näin.
Suhdeluku on merkittävät sillä vaatimuksen tarkoitus oli varmistaa, että alueelle rakennetaan kylpylähotelli, jossa kylpylä on pääkäyttötarkoitus. Nyt kuitenkin alueelle on tulossa huoneistohotelliketjun huoneistohotelli, jossa on myös pieni saunaosasto ja oleskeluallas.
Tietenkin jos suhdeluku pitäisi paikkansa voitaisiin huonetilaohjelma helposti toimittaa, mutta tätä ei olla missään nimessä haluttu tehdä. Sen sijaan, että hakija yksinkertaisesti antaisi tarkat laskelmat huoneiden kerrosaloista ja käyttötarkoituksesta, jotta asia tulisi riidattomasti kaikille selväksi, hakija jaarittelee selvityksessään täysivaltaisista kylpyläelämyksistä, joogaterasseista, hieronnoista, terveellisestä ja hyvästä ravitsemuksesta.
Huoneistohotelli
Mielenkiintoista on myös käsitys huoneistohotellista. Kaupungin hallintopäällikkö Mikko Ravantti, joka ei selkeästi ole tutustunut hotellin suunnitelmiin väittää edelleen virheellisesti, että kyseessä ei olisi huoneistohotelli.
Hakija itse tietenkin tietää, että kyseessä on huoneistohotelli eikä enää kiellä tätä vaan sen sijaan argumentoi strategisesti, että myös huoneistohotelli voi olla kylpylähotelli, jos siellä on edes minimitason kylpylätila. Ja näin oleskeluallas muuttaakin huoneistohotelin kylpyläksi.
Kylpylähotelliin tullaan kuitenkin ensisijaisesti kylpemään, ja kylpylävieraat voivat myös majoittua hotellissa. Huoneistohotelliin taas tullaan ensisijaisesti majoittumaan, usein pitkäaikaisesti, vaikka jotkut sen asiakkaista voisivatkin käyttää sen pientä oleskeluallasta ja saunatiloja. Nämä ovat ainoastaan huoneistohotellitoimintaa tukeva osa. Muilla kuin huoneistohotelliin majoittuvilla ei ole tarvetta tai houkutusta käyttää pientä oleskeluallasta tai saunatilaa.
Huoneistokylpylähotellin vähäistä allasmäärää Soulmade puolustaa nyt sillä, että on olemassa kylpylähotelleita, joissa vesiallaselementit ovat pienempiä kuin kylpylöissä yleensä ja antaa esimerkiksi muun muassa Hangon Regatan. Hakija unohtaa kuitenkin mainita, että sielläkin on täysipitkä 25 metrin uima-allas, jossa voidaan järjestää mm. koululaisuinteja.
Myös koululaisille ja päiväkodeille palveluja tuottavaa kylpyläähän alueelle alun perin haluttiin, mutta huoneistohotellin pieni oleskeluallas tuskin soveltuu koululaisten uintiharjoituksiin tai uimakauden pitentämiseen alueella ympärivuotiseksi kuten asemakaavaan alkuperäisessä muutoksessa oli tarkoitus.
Maisema ja kulttuuriarvot
Mielenkiintoista on myös kaupungin lausunnon käsitys alueen kulttuurihistoriallisesta ja maisemallisesta arvosta, jonka Mikko Ravanttin tulkinnassa on ikään kuin jo menettänyt merkityksensä kun alueelle on ylipäänsä päätetty asemakaavassa rakentaa. Ravantti yrittää väittää täysin virheellisesti, että valittajien huomautukset kulttuurihistoriallisten ja maisemallisten arvojen hävittämisestä liittyisivät ”rakentamiseen ylipäänsä” ja että niitä ei tulisi enää ottaa oikeudelliseen arviointiin.
Tosiasia on kuitenkin etteivät kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot ole kadonneet alueelta asemaakaavan lainvoimaisuuden myötä vaan täysin päinvastoin asemakaavassa kylpylähotellille asetettiin erittäin tarkat rajoitukset, jotta alueen kulttuurihistoriallisten ja maisemallisten arvojen säilyminen voitaisiin taata. Nyt kuitenkin Ravantti katsoo, että nämä rajoitteet voidaan rikkoa poikkeamapäätöksellä koska kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvo eivät enää ole asemakaavan jälkeen relevantteja.
Puuttuvat selvitykset
Huomioitavaa on myös, että hakija ja kaupunki eivät ole vastanneet valittajien valitukseen hankkimalla tai antamalla ajantasaisia selvityksiä poikkeamien uusista vaikutuksista alueeseen. On ilmeistä, että yli 20 vuotta sitten tehdyt selvitykset eivät ole enää ajan tasalla eivätkä riittäviä kaavan vaikutusten ja perusteiden arvioimiseksi.
Tältä osin kaupungin lausunto on taas täysin ristiriitainen. Toisaalta kaupunki vetoaa siihen, että asemakaavan laatimisprosessissa on jo tehty tarpeelliset selvitykset. Toisaalta kaupunki perustelee poikkeamia tarvetta sillä, että asekaava on vanha. Kaupunki siis väittää asemakaavan olevan niin vanha, että sitä pitää muuttaa, mutta katsoo sen laadintaa käytettyjen selvityksien olevan yhä ajantasaisia.
Aimo Parkin parkkihalli
Selvitysten puuttuminen on keskeistä etenkin huoneistohotellin alueelle tuoman kasvavan autoliikenteen osalta ja vähäisten parkkipaikkojen osalta, mikä tulee aiheuttamaan alueelle kasvavan liikennerallin. Hotellin ja sen palveluiden asiakaspaikat ovat kasvaneet moninkertaisiksi, mutta sen sijaan, että hotelli lisäisi asiakkaidensa pysäköintipaikkoja, se vähentää näitä lähettäen heidät etsimään parkkipaikkoja lähialueelta, josta parkkipaikkoja on muutenkin poistettu suuressa määrin.
Mitään uutta liikenneselvitystä aiheesta ei ole tehty vaan kaupunki vetoaa edelleen siihen, että hotelli perustuu ”konseptiin, jonka mukaan suurin osa asiakkaista saapuu julkisella liikenteellä, yhteiskäyttökulku- neuvoilla, pyöräillen tai kävellen.” Edelleenkään kaupunki ei ole osoittanut miten tämä pelkkä konsepti estäisi ihmisten saapumista paikalle autolla. Kaupungin väitteen vastaisesti paikka ei edes ole helposti saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä ja lisäksi paikalle ei ole, eikä ole tulossakaan lainkaan pyörätietä. Kaupungin omissa uusissa alueen liikennesuunnitelmissa pyöräliikenne ohjataan Hietakangaksen tielle rakennettavalle uudelle pyöräkadulle ja hotellille johtava Hiekkarannantie jää autotieksi ilman pyörätietä.
Hakija sen sijaan myöntää, että hotellin omat ja ympäristön pysäköintipaikat ovat riittämättömiä hotellin asukkaille, mutta esittää, että tätä varten on maksullisia pysäköintipaikkoja kauempana Aimo Parkin ylläpitämissä parkkitiloissa. Samalla hakija kertoo, että itse asiassa hotellin omat vähäiset parkkitilat kellarissa luovutetaankin Aimo Parkille ja näin siis niistä tulee osa Aimo Parkin operoimia yleisiä parkkitiloja. Toisin sanoen Taivalsaaren päätyyn rakennetaan siis itse asiassa huoneistohotellin kellariin parkkihalli Aimo parkin ylläpidettäväksi.
Muut ongelmat
Muista ongelmista muutoksessa voi lukea yhdistyksen tekemästä hallintovalituksessa, jonka julkaisemme täällä myös julkisesti. Yhdistys kannattaa julkista ja avointa keskustelua asioista totuudenmukaisen ja saatavilla olevan aineiston perusteella.