Meren jään jäätyminen ja aurinkoiset pakkaspäivät ovat mahdollistaneet suomalaisten lempiliikunnan, meren jäällä kävelyn, joka on korvannut siellä aikaisemmin hiihtämisen.

Ulkomaalaisille tällainen jäätyneen meren päällä kävely on sekä eksoottista että kauhistuttavaa. Parikymmentä vuotta sitten matkasin Taivallahdesta Seurasaareen jään yli italialaisen professoripariskunnan kanssa. Lapseni kirmailivat aurinkoisella jäällä sinne tänne, mutta kun italialaiset tajusivat kävelevänsä meren päällä, heitä alkoi huimata ja he jähmettyivät paikoilleen. Äärimmäisen hitaasti edeten ja perillä saatavalla kahvilla ja pullalla houkutellen pääsimme Seurasaareen. Lapsiani italialaisten kauhu nauratti kovasti.

TÄMÄ huvittava muisto tuli mieleeni, kun olin taas aurinkoisella sunnuntaikävelyllä lukuisten muiden töölöläisten kanssa Taivallahden jäällä. Upeaa päivää häiritsi vain jäälle tupruava myrkyllisen hajuinen, kitkerän pikimusta savu, joka nousi Soutustadionin laiturin päässä olevasta saunasta.

Saunalauttoja Taivallahdella on nyt oikein kaksin kappalein. Taivallahden venekerhon laiturissa olevassa Saunalautta Hiisissä on ollut saunojia pakkaspäivinäkin ja sieltä nouseva hento väritön savu kertoo, että kiuas käy kuivalla puhtaalla puulla. Sen sijaan Soutustadionilla ei näkynyt saunojia, mutta piipusta tupruava löyhkäävä sauhu sai ulkoilijat jäällä suuntaamaan reittiään siitä poispäin.

Mietimme mitä ihmettä siellä polttavat ja mitähän tapahtuisi, jos vaikka Hietsun paviljongilla saisimme niin järjettömän ajatuksen, että alkaisimme säästää jätekustannuksista polttamalla muoviroskia ja kestopuita pihallamme. Mutta toki olemme kokemuksesta oppineet, että kriteerit Soutustadionia pyörittävälle ja Espanjaan rekisteröidylle Töölön Innovation Oy:lle ja muille alueen toimijoille ovat erilaiset. Eikä suinkaan niin päin, että alueen yhteisöllisiä toimijoita suosittaisiin suhteessa talousrikollisista tuomitun Jari Ylisen omiin bisneksiin vaan päinvastoin.

KIRJOITIN aiheesta kolumnin kolme vuotta sitten nimellä Taloussotkujen positiivinen vaikutus kaupungin kulttuuriin tukemiseen. Ihmettelin miksi kaupunki, joka oli yleishyödyllisten kulttuuritoimijoiden osalta korostanut, ettei kulttuurin tukemista voi yhdistää maanvuokriin, oli kuitenkin Soutustadion tapauksessa päättänyt näin tehdä, puolustaen paikan alhaisempaa vuokraa sillä, että Ylisen hanke tuo alueelle kulttuuritoimintaa ja ”edistää kaupungin strategisia tavoitteita”.

Kolumni ei herättänyt yleisestä keskustelua. Aloin kuitenkin saada yhteydenottoja toimijoilta, jotka olivat saaneet karvaasti kokea, minkälaista oli tämä kaupungin strategiaan sopiva Ylisen toiminta, joka vastasi ostojensa maksamiseen kiistämällä laskut.

Tutustuin myös velkomisoikeudenkäyntiin, jossa Soutustadionilta haettiin noin puolta miljoonaa maksamattomia laskuja ja jossa Ylinen satuili selityksiä siihen, miksi kaikki yritykseen tulevat varat siirrettiin heti tämän omalle tilille.

KUN kaupungin vanhojen talojen myyntiä koskevassa tilaisuudessa viittasin tapaukseen keskustelussa vuokrien ja myyntien markkinaehtoisuutta korostaneen KYMPIN (Kaupunkiympäristö) edustajan kanssa, tämä korosti, että tietävät yrittäjän ongelmat ja juuri siksi Soutustadion on siirretty pois KUVA:lta (Vapaa-aika ja kulttuuritoimi) KYMPIN hallintaan 1.1.2024.

Yllätys olikin suuri, kun sama toiminta jatkui ja laajeni. MTV:n Huomenta Suomi ohjelmassa (28.6.2025) Soutustadionin operatiiviseksi johtajaksi tituleerattu Jari Ylinen mainosti hienoa yhteistyötään kaupungin kanssa ja merelle laajentunutta toimintaansa, jossa oli nyt 10 venepaikkaa, saunalautta, jättiterassit ja liuta uusia kotarakennuksia.

Käyttökiellossa oleva, arvokas Soutustadionin katsomo, joka alun perin olisi pitänyt korjata ja pelastaa, sai edelleen vain ränsistyä Ylisen kasaaman viihdekeskuksen vieressä.

Mietin mistähän yritys oli saanut kaikkiin rakennelmiin rahat, niiden kun piti olla täysin lopussa ja velkojat jääneet puille paljaille. Ellei sitten taas vanhalla ”tilaa ja jätä maksamatta” taktiikalla. Luottoa ehkä herätti mainostus kaupungin kanssa tehdystä yhteistyöstä ja Soutustadion-brändi toimi jonkinlaisena maineen pesuna.

VIHDOIN myös HS tarttui aiheeseen ja julkaisi Katja Kuokkasen artikkelin Ikoninen Soutustadion joutui epäilyttäviin käsiin. Kuokkanen oli haastatellut myös ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröbergiä, joka asian lautakunnalle esitelleen Tarja Loikkasen kanssa vastasi alun perin virkamiespuolelta paikan vuokraamisesta Yliselle ja vuokran ehdoista. Kuten Mikko Keski-Vähälä tässä lehdessä kirjoittaa, Fröberg on tuttu hahmo myös Hietsun paviljongilla.

Siinä missä Fröbergin mukaan Soutustadionin toiminta sopi hyvin kaupungin strategiaan, on miestä alusta asti kismittänyt suuresti, että Hietsun paviljonki pelastettiin purkamiselta ja naapurialueen edustajana tämä on vahtinut haukkana, ettei paviljonki vaan voisi elävöittää aluetta liikaa omalla toiminnallaan. Näistä omituisista kädenväännöistä Fröbergin kanssa voi lukea Mikko Keski-Vähälän jutusta tässä lehdessä.

ENSIN luulin, että pyrkimys olisi ollut suosia epäasiallisesti kaupungin rantaan rakentamaa uutta ravintolarakennusta. Olihan Fröberg muistuttanut, kuinka se oli maksanut kaupungille miljoonia, yrittäessään estää kaiken kahvilatoiminnan paviljongilla.

Vaikka kaupunki yritti näin itse luoda turhaa vastakkainasettelua alueen toimijoiden kesken, olemme omassa yhteistyössämme kaupungilta ravintolaa vuokraavan naapuriyrittäjän kanssa huomanneet, ettei kaupunki ole ollut heillekään yhtä avulias kuin esimerkiksi Ylisen bisneksille.

Kun ulkoilualueet rakensi uuden pukuhuone- ja ravintolarakennuksen Hietaniemen rantaan, sen edustalle tuli uudelle rakennukselle ja rannan käyttäjille myös parkkipaikka puistoon. Aluksi osa paikoista oli yleisessä käytössä neljän tunnin pysähdyksellä. Sitten parkkipaikalle ilmestyivät puomit ja paikat varattiin joko kaupungille itselleen tai ”henkilökunnalle”.

Kaupungin ainoat paikalla käyvät työntekijät ovat kesäaikaan lähinnä pyörillä ja sähköpotkulaudoilla saapuvat nuoret rantavahdit, joilla on nyt runsaasti omia tyhjiä autopaikkoja. Mutta myöskään henkilökunnalle varatut paikat eivät kuulukaan naapuriyrittäjämme ravintolan työntekijöille tai tämän järjestämien muistotilaisuuksien iäkkäille asiakkaille, joita on sakotettu heti, jos ovat autonsa sinne erehtyneet jättämään.

TÄMÄ ”haamuhenkilökunnalle” ja ”haamuvirkamiehille” tehty tyhjä parkkialue puistossa, on myös sitä kaupungin strategiaan kuuluvaa elävöittämistä, vaikka rannan käyttäjien ja toimijoiden silmissä se näyttäytyy lähinnä asioiden hankaloittamiselta ja kiusanteolta.

Siinä haiskahtaa myös se pahalta haiseva likainen savu, joka aina välillä näyttää tuprahtelevan kaupungin virkakoneiston syövereistä ja joka viittaisi siihen, ettei maailman toimivimman kaupungin sydämessä palakaan aina kaupungin yhteisen hyvän liekki vaan yksityisten jätteiden poltto.

Ongelma vaan on, että vaikka savun epäpuhtaudesta huomautettaisiin ja kirjoitettaisiin tuhat kolumnia, niin ihmiset kyllä pöyristyvät hetkeksi, mutta kukaan ei koskaan käy korjaamassa polttoprosessia vaan sama meno jatkuu edelleen.

Markku Koivusalo

Kirjoittaja on Hietsun paviljongin toiminnanjohtaja